"Yrittäjä ei ole koskaan lomalla"

Torninosturin varjo peittää hetkellisesti ruudulle paistavan aamuauringon. Sälekaihtimet ovat puolen metrin päässä kädestäni, mutta silti liian kaukana yltääkseni niihin tuolilta. Ikkunasta avautuu viereinen rakennustyömaa, jossa inflaation kurjistamassa kansakunnassa kuitenkin joku edelleen rakentaa. Ehkä toimitiloja, jotka tulevat olemaan tyhjillään. Optimismi sisälläni toivoo niiden täyttyvän ja löytävän aamuisin sisään vaeltavan joukkonsa, ihan vain koska kasvavan bruttokansantuotteen seurauksena siitä seuraa hyvää muille.

On siis kevään sijaan kesä, ja toden totta olen kulkenut Hakaniemenrantaan. Päivän paahdetta pohjustava työmatkani asiakkaan toimistolle ei ole hellittänyt väsymyksen sisälleni puristamaa painetta. On jo viikkoja tuntunut siltä etteivät yöt palauta ja päivän tuntuvat kuluttavan. Epäilen merkeiksi kuormittumisesta, myös kesästä ja lähestyvästä lomasta. Olen pyrkinyt välttämään mailan puristamista turhan lujaa, enkä ole tekemässä maailmaa valmiiksi. Enkä oikein edes tiedä miltä valmiin maailman pitäisi tässä hetkessä näyttää ja tästä on seurannut outoa töissä vai lomalla-välitilaa, jota kaikki yrittäjät aina kliseisyyteen asti viljelevät.

"Yrittäjä ei ole koskaan lomalla" on totta, mutta samalla pikkunälän kaltainen marttyyri, joka sanoillaan koittaa ähistä itselleen huomiota. En voi osaltani puhua miten palkansaaja kommentin kokee, mutta tiedän miten yrittäjä sen kokee, koska kyllä yrittäjä yrittäjän tuntee. Totuudesta, joka kiiltelee pintapuolisten puheiden välissä.

Lomailun oikeutus

Löydän itseni miettimästä oikeutusta olla vapaalla. Ostavan asiakkaani yksi päättäjistä kysyy ohimennen käytävällä, miten aion lomailla. Vastaan jääväni ylihuomiselta lomalle. Milloin tulitkaan takaisin, hän jatkaa viitaten jatkokeskustelun tarpeeseen asioista joilla edistettäisiin heidän bisnestä. Elokuun puolivälissä, vastaan. Näen päättäjän ilmeistä lankojen yhdistelemistä. Vaikka yhteistyön sopimuskausi näin sanookin, on se lause paperissa eri kuin konkreettisesti sanoa ääneen olevansa lomalla seuraavat 7 viikkoa. Vaikka loma on täysin päätösvaltani piirissä, herättää se kysymyksen luterilaisesta tunnollisuudesta ja lomailun oikeutuksesta. Ainakin se herättää niitä itsessäni.

Ei ole montaa vuotta, kun pöyristelin organisaatioiden pitkiä lomakausia ja valitin kuinka haitallista se on yhteiskunnan liiketaloudelliselle eetokselle. Miten ikinä voidaan saada mitään kunnollista kasvua aikaiseksi, jos kaikki jäävät lomalle kesäkuun alusta ja palaavat vasta syyskuuksi. Päätökset venyvät kesälomien yli, kunnes onkin kiire solmia langat lähestyvää joululomaa varten. Talviloma seuraa kohta perässä ja sekoittaa viikkojen välillä tekemistä, kunnes kohta taas kurkkii kesän helteiset terassit ja veden ääressä läikehtivä mökkilaituri.

Ja tässä sitä ollaan, tilanteessa jossa himmailen kesäkuuksi ja alan käynnistelemään arkea elokuun lopussa. Ehkä se on suomalaisen suven lyhyys, joka korostuu talven jatkuvalta tuntuvasta pimeydestä. Tarve nauttia tästä lyhyestä jaksosta, jossa valo ja vihreys hellii. Olen tunnistanut lintujen sirkuttavan pesimäkauden, joiden virtaava äänimaisema tuntuu täyttävän sisältä. Se on sitä pikkupöhnäistä kesäterassia tai pakottavaa tarvetta päästä päiväunille keskellä kirkasta päivää. Asioita, joita on vaikea saada rennosteltua menemään jos työn puolella on vastuita ja tarvetta olla läsnä.

Kait se on viime kädessä kysymys siitä millä on todella merkitystä? Työ vai vapaa? Vaikkakaan ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Molemmille on tärkeä paikkansa tässä yhden ihmisen maallisessa taaplauksessa. Aiemmin saatoin valita toisin, mutta jos nyt olisi valinnan aika, niin tänään valitsen ennemmin loman kuin työn.

Sillä irtautuminen arjesta on tärkeää. Ajattelen sitä myös laadullisesti, jossa vapaalla on rooli katseen siirtymisestä kiireen sisäkehästä kauemmas. Se mahdollistaa tekemisen tarkastelun ulkokehältä, jossa saattaa oivaltaa jotain mikä arjessa on mahdotonta. Vetäytymisellä arkiviikko-viikonloppu-jaksoista pidemmälle vapaalle tarjoaa se olosuhteen tarkastella miltä työ tuntuu ja erityisesti tuntuuko se arvoiseltansa.

Omassa päässäni nämä puolivuotiset taipaleet ovat tärkeitä hetkiä kelata tapahtunutta ja tarkastella haluaako asioiden olevan kuten ne ovat aiemmin olleet. Millä työn tai elämän sektorilla on tarve ajaa muutosta jotakin uutta kohti? Jos viime vuonna taistelin luvan saamisesta sapatilla olemiseen, nyt aion olla luvan kanssa lomalla. Ainakin siksi, että palauttavalla olemisella uskon saavuttavani paremmat lähtökohdat suoriutua kaikesta siitä mitä loppuvuosi eteen tuo.

​

Eetu Karppanen

Paras kaverisi matkalla digitaalisesti luotavaan kasvuun, ideointiin ja muutokseen.
​

Yli 10 vuotta intohimoa ja kokemuksen vuosirenkaita digibisneksistä, markkinoinnista ja verkkokaupasta. Autan monin eri muodoin asiakkaitani ratkomaan digitaaliset haasteensa. Lue lisää meikäläisestä.